Orion
Kirkasta säätä oli luvassa 19.3 ja uudelta parvekkeelta on liki esteetön näkymä etelään. Orionin kuuluisalla sumulla on siis hyvä aloittaa. Metrin polttovälinen peiliputki ei mahdu parvekkeelle, joten minun oli tyydyttävä 600/7.5 linssiputkeen ja 400/5.6 teleobjektiiviin. Vähentynyt valovoima ei sinänsä ole ongelma suurinpiirtein samana pysyneen aukkosuhteen ja lisääntyneen valosaasteen vuoksi. Jyväskylän kaupungin keskusta on juuri kuvaussuunnassa häiritsemässä. Taustataivas oli niin kirkas, että suurin järkevä valotusaika oli neljän minuutin luokkaa yhdelle ruudulle ISO400-herkkyydellä ilman UHC-suodatinta. 400mm on polttovälinä liian vähän astrokuvaukseen, joten seuraavalla kerralla pitää aivan ensimmäiseksi käyttää varsinaisena kuvausputkena 600mm linssiputkea ja keksiä mihin kiinnittää guiderikamera. Guideria ei saa kiinni teleobjektiiviin ja puolestaan teleobjektiivin ja kuvauskameran väliin ei saa kiinnitetyksi valosaastesuodatinta. Raakakuvia käsitellessäni huomasin, että tarkennus oli aavistuksen verran pielessä. Ongelmista huolimatta jäi kuitenkin jotain saaliiksi M42:sta.

Canon 10D, 400/5.6 tele. 6 ruudun valotus, yhteensä 15 minuuttia.