Stavangerinpuisto

Vihdoin! Mukaan kevyt varustus, eli laukussa oli vain runko ja 50/1.4 Zeiss. Kävelyretkelle Jyväskylän Stavangerinpuistoon. Valaistus oli hieman haasteellinen: Tavallisesti olen kuvannut suoran auringonvalon kanssa, mutta nyt oli tyypillinen pilvinen maaliskuinen sää ja vieläpä hämärtävä ilta. Tuloksena syntyvien kuvien sävy on itseoikeutetusti melankolinen ja tietysti mustavalkoinen. Paras otos käsiteltynä alla.

Stavangerin puisto
Puu Stavangerinpuistossa

Kuvattu keskellä puistoa sijaitsevan mäkeä, jonka päällä kasvaa puu. Etualalla näkyy mäkeen tehty pulkkamäki. Polttoväli 50mm, aukko f/2.8, valotus 1/60sek, ISO100.

EDIT 8.3.2009
Sunnuntaipäivänä sää selkeytyi puolenpäivän aikoihin. Mainota! Illansuussa kävin kuvaamassa samassa puistossa. Mukana oli 50/1.4 ja 24/2.8. Aukkona Zeississä oli tyypillisesti asetettuna f/2.8. Tämä vaikuttaa optimaalisimmalta, kun täydellä aukolla kuvassa on kontrastissa sanomista ja tuota pienemmillä aukoilla ei enään vaikuta olevan parantavaa vaikutusta. Muutamissa auringonvalaiseviin lumihankiin kohdistetuissa kuvissa täytyi kylläkin himmentää lisää, sillä kameran lyhin suljinnopeus tuli vastaan.


Lehtisaari, 50mm, f/2.8, ISO100

Myös 24mm pääsi käyttöön. Kiintoisan näköisen pilvimuodostelman vangitsemisessa oli kaikki millit tarpeen.


Tuomiojärvi, 24mm, f/4, ISO100

Tottumisessa manuaalitarkennukseen ei näissä kuvissa juurikaan ole ollut ongelmia. Käytännössä onkin riittänyt kun kerran säätää tarkennuksen äärettömään ja antaa olla siinä. Kohteet ovat olleet maisemia, joissa tarkennusetäisyys on kutakuinkin aina ääretön.

Jätä kommentti

Kommenttisi